Koirahoitola Haukkuhotelli - Syyskampanja Koiran Syysloma Haukkuhotellissa

Syyslomakampanja – Koiran syysloma Haukkuhotellissa

Syksyn lomakausi lähestyy ja monissa perheissä suunnitellaan jo lomia, reissuja ja muita menoja. Myös koiralle voi järjestää oman pienen syysloman Haukkuhotellissa – olipa kyseessä sitten koko viikon mittainen lomajakso tai muutama päivä.

Haukkuhotellissa koira saa viettää lomansa kodikkaassa ympäristössä osana tavallista kotielämää.

Tarjoamme koiran viikon lomaa eli 7 vuorokauden hoitojaksoa –15 %!

Tarjous on voimassa syys- ja lokakuun ajan, joten loman ajankohta voi olla juuri silloin, kun teidän perheellenne parhaiten sopii.

Voit varata myös lyhyemmän hoitojakson tai päivähoidon, jos koira ei tarvitse koko viikon lomaa.

Lomamatka lentäen

Haukkuhotellista on kätevä matka lentokentälle. Koiran voi tuoda hoitoon ennen reissuun lähtöä ja hakea kotiin palatessa. Olemme paikalla 24/7, joten hoitojärjestelyt onnistuvat joustavasti lentoaikataulujen mukaan.

Tutuksi ennen lomaa

Jos Haukkuhotelli ei ole vielä koirallesi tuttu paikka, suosittelemme lämpimästi maksutonta 2–4 tunnin tutustumiskäyntiä ennen ensimmäistä hoitojaksoa.

Kun paikka on jo ennestään tuttu, on varsinaiselle hoitojaksolle mukavampi saapua – vähän niin kuin palaisi tuttuun lomakohteeseen.

📩 Kysy vapaita paikkoja tai varaa maksuton tutustumiskäynti sähköpostitse tai nettisivujen yhteydenottolomakkeella.

Haukkuhotelli – koirasi toinen koti 🐾💜